Kirjoittaja: Ilkka Penttinen

Lobbaus läpinäkyväksi -kansalaisaloiteen umpeutumispäivä lähestyy vääjäämättä. Kuuden kuukauden aikana varjoissa tapahtuva lobbaus on saanut paljon raakoja esimerkkejä. Muun muassa silputut vieraslistat, tiedustelulaki, finanssilobbarit, sote ja viimeisimpänä yritystuet ovat nousseet lehtien otsikoihin jo pelkästään puolen vuoden sisällä. Nämä ilmiöt eivät ole yksittäistapauksia, vaan osoittavat valtavat rakenteelliset puutteet, joista Suomen päätöksenteko kärsii.

Viimeaikojen huolestuttava kehitys on heijastunut myös kansainvälisiin arvioihin. Suomi on pudonnut sekä lehdistön vapautta mittaavassa Press Freedom Indexissä, korruptioasenteita mittaavassa Corruption Perception Indexissä, että finanssialan avoimuutta mittaavassa Financial Secrecy Indexissä. Nämä mittarit osaltaan kertovat Suomen liikkuneen kohti yhteiskuntaa, jossa salailu mahdollistaa vallan ja valuutan keskittymisen yhä harvemmille.

Avoimuus on paras suoja korruptiota vastaan, jolle myöskään suomalainen julkishallinto ei ole immuuni. Läpinäkyyvyys ei ole päätöksenteon lisävaruste, vaan välttämätön perusedellytys vastuulliseen politiikkaan. Kansalaisilla on oikeus tietää, ketä heidän valitsemansa päättäjät kuuntelevat.

Pienessä maassamme päätöksentekijöiden ja heihin vaikuttavien edunvalvojien suhde on aina ollut läheinen. On erikoista, että lobbausta ei tästä huolimatta säädellä lainkaan ja päätöksentekijöihin voi vaikuttaa täysin rajoittamattomasti. Samalla kansalainen ei saa tietoa esimerkiksi valiokuntien keskusteluista tai siitä, kuka hänen äänestämäänsä päätöksentekijää neuvoo. Suljettujen ovien takana tapahtuva päätöksenteko on pahimmillaan haitallista demokratian uskottavuuden, talouden, ympäristön ja jopa turvallisuuden kannalta.

Suomalainen päätöksenteko ei myöskään kestä kansainvälistä vertailua. Härmäläinen päättäminen EU:ssa poikkeus, sillä useissa jäsenvaltioissa joko lobbareita tai lobbauksen kohteena olevia päätöksentekijöitä pyritään valvomaan. Myös Euroopan Unionin instituutioita koskevaa läpinäkyvyysrekisteriä on jatkuvasti laajennettu ja sen porsaanreikiä tilkitty. Muista pohjoismaista esimerkiksi Tanskalla ei ole varsinaista lobbarirekisteriä, mutta muuten päätöksenteko julkisesti saatavine dokumentteineen tekee lainsäädännöstä huomattavasti Suomea avoimempaa.

Sama tilanne toistuu myös EU:n ulkopuolisissa länsimaissa. Kanadassa vaikuttamista päätöksentekijöihin valvotaan kansallisen tason lisäksi paikallisesti. Meillä ei ole tarkkaa tietoa lobbauksen määrästä edes kansallisella tasolla. Suomi muistuttaakin avoimuuden suhteen enemmän kehittyviä maita, ja kalpenee toisinaan myös niille. Esimerkiksi Chile, joka oli kolmekymmentä vuotta sitten vielä sotilasdiktatuuri, on järjestelmällisesti pyrkinyt lisäämään päätöksenteon läpinäkyvyyttä kansalaisilleen.

Näissä kansainvälisissä esimerkeissä on useita hyviä käytäntöjä, joista Suomi voi ottaa opiksi. Esimerkiksi Ranskassa on haluttu turvata poliitikoille mahdollisuus päästä käsiksi kaikkeen lobbareiden käyttämään taustamateriaaliin, jotta päätöksenteko on perusteltua. Lisäksi avoin pääsy tapaamistietoihin on tärkeää, jotta kansalaiset voivat vapaasti tarkastella esimerkiksi omien edustajiensa, ministereiden tai muiden merkittävien julkishallinnon edustajien tapaamistietoja. Vaikuttamisen pelikentälle tarvitaan uskottavat säännöt, joita kaikkien  on seurattava. Säännöt tarkoittavat myös sanktioita, kuten esimerkiksi Kanadassa ja Irlannissa.

Ei ole mitään syytä olettaa, etteivätkö nämä käytännöt toimisi myös Suomessa. Läpinäkyvyyden lisäämisen väitetyt riskit ovat muissa maissa todettu vääriksi ja samalla se on lisännyt sekä päätöksenteon vastuullisuutta että uskottavuutta.

Päätöksentekoon vaikuttaminen kuuluu osaksi demokratiaa. Edunvalvojat ovat usein oman alansa asiantuntijoita, joiden asiantuntijatieto ja -palaute on tärkeä osa parhaaseen lopputulokseen pyrkivää päätöksentekoa. Myös useat merkittävät lobbarit ja edunvalvontajärjestöt kannattavat avoimuuden lisäämistä suomalaiseen päätöksentekoon, kuten  Lobbaus läpinäkyväksi -kansalaisaloitteen myötä on huomattu.

Kansalaisaloite lobbauksen avaamiseksi on hyvä alku, mutta myös päättäjiltä vaaditaan kunnianhimoa.  Kansainväliset esimerkit osoittavat, että työkalut päätöksenteon avaamiseksi ovat jo olemassa. Nyt päättäjiltä vaaditaan rohkeutta käyttää niitä eduskunnan lupausten jälkeen.  Ei ole syytä olettaa, että Suomi olisi poikkeus, jossa päätöksentekoa ei tarvitsisi avata.

By Tiina Tuukkanen - Tekijän arkisto, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=62223940